Ensimmäinen muistoni Kuoppalasta

Matka Kuoppalaan
Päivää en tarkalleen muista, mutta oli helmikuun ehkä puoliväliä v.1938, kun isämme Akseli Viitala päätti lähteä tukinajoon Kärsämäelle. Lastattiin hevosen perään tukin ajossa tarvittavat varusteet ja kaikkea välttämätöntä koko lopputalveksi. Samaan kulkueeseen lähti naapurimme Uuno Pahkasalo. Matka Merijärveltä Kärsämäen Sydänmaan kylään on tarkasti 116 km ja matkaa varten varattiin kaksi helmikuista päivää. Minun onneni ja tai kohtaloni oli viisivuotiaana päästä isän mukaan. Onni tuli varmaan osakseni siksi, ettei minusta vielä ollut Annin ja Arvin tavoin kotona apua ja ikäni perusteella pärjäsin jo Helena Sofia -mummun hoidossa. Matkalla yövyimme Haapavedellä ja nyt vasta sukujemme juuriin tutustuessani olen huomannut, että yöpaikkamme oli Haapavedellä Nivapekkalan taloryhmässä, jossa Ahti Pekkalakin silloin 14-vuotiaana poikana asui ja isäni nuorin veli Viljo, silloin 11 vuotias koulupoika, eli tätiensä luona. Majoittumisesta ei jäänyt paljoakaan mieleen. Selvin muisto on se, kun raivattiin hevosille yöpaikkaa. Kahden päivän matka talvipakkasessa työhevosten vetämien varustekuormien päällä ei jättänyt kovinkaan voimakkaita muistoja. Ajattelisin, että pitkästymistä ja kylmän kanssa kamppailua eniten. Kun viimein toisen päivän iltana, illan jo pimetessä, saavuimme Sydänmaankylän peltoaukean reunaan, isämme neuvoi, että tuolta näkyy Kuoppalan valot. Kovin paljoa ei ole mielessä pihaan ja sisälle pääsystä. On vain muisto, että tuvassa oli paljon aikuista väkea, joista hiljalleen sitten alkoi hahmottua, kuka oli kukin. Äidin vanhempien lisäksi oli paikalla Impi, Aunehan ei ollut siellä koska oli tullut äitimme avuksi Merijärvelle. Veljet Heimo 24 v., Eino 18 , Yrjö 16 ja Heikki 14, kaikki olivat kotona. Paikalla oli lisäksi Kuoppalaan majoittuneita savottamiehiä. Tuvan seinustoja kiersivät leveät penkit, joilla nämä kortteerilaiset nukkuivat. Lisäksi oli muutama leveä sänky omia miehiä varten. Niistä löytyi majoitus myös isälle. Minut sijoitettiin etukamariin, jossa myös Impi nukkui ja päivisin kutoi koneella ihmisille villapuseroita,villahousuja, sukkia ym. Mummu ja vaari nukkuivat peräkamarissa. Isämme savotta jatkui niin kauan kuin talvikeliä riitti, mutta minä jäin Kuoppalaan ja vasta elokuussa -38 mummu vei minut takaisin Merijärvelle. Tältä ajata on monia muistoja, joihin mielelläni palaan näissä blogeissa myöhemmin.

Joulu Kuoppalassa

Martta Wendelinin (1893-1986) joulukortti
Näköispainos c) Paletti Oy



Jouluun valmistauduttiin Kuoppalassa huolellisesti pitkän ajan kuluessa. Talo siivottiin tavallista perusteellisemmin. Kynttilät tehtiin teurastettujen eläinten roskatalista, jota ei voinut käyttää ravinnoksi. Rasva sulatettiin ja sydämeksi pantiin lanka, jota käytettiin rasvassa niin usein että sydän oli tarpeeksi paksu. Sydän jätettiin keskelle kynttilää. Kynttilärasva vietiin ulos jähmettymään.

Joulukuusi tuotiin tupaan ja se koristettiin, kynttilöillä, paperirenkaista tehdyillä ketjuilla ja muilla kauniista joulupaperista tehdyillä koristeilla.

Sikaa ei Kuoppalassa kasvatettu joka vuosi. Niinpä joululiha saattoi olla siankinkun vaihtoehtona syksyllä teurastetun vasikan tai lehmän lihaa. Lihaa säilytettiin suolaan peitettynä lihasaavissa kehässä. Toisessa saavissa oli puolukkaa. Imellyslimppua ja nisua leivottiin. Kaikki lapset saivat nisu-ukot.

Kaikkien joulu ei ennen vanhaan ollut ruuankaan puolesta turvattu. Niinpä joulun edellä kierteli kerjäläisiä Sydänmaankylästä ja Saviselästä asti. Helena-äiti antoi aina kerjäläisille jotain. Joulun aikana hän pyrki tuottamaan jouluiloa kaikille. Niinpä kerjäläisten rekeen saattoi päätyä pala joululimppua, kynttilänpätkä ja nisuletin palanen.

Jouluaaton ja joulunpäivän viettäminen oli Kuoppalassa harrasta. Jouluaattoiltana perhe kokoontui yhteen. Jouluevankeliumi luettiin ja jouluvirsiä ja -lauluja laulettiin. Evankeliumin luki ilmeisesti Helena-äiti, sillä Jaakko-isä ei ollut mikään ääneenlukija. Jouluvirsien aloittaminen ja veisaaminen oli Jaakon ja lasten vastuulla, sillä Helena ei vuorostaan ollut mikään laulaja.

Joulukirkkoon ei Sydänmaankylästä yleensä lähdetty, koska matka oli niin pitkä, että olisi pitänyt lähteä liikkeelle jo yöllä. Joulupäivää vietettiin kotona rauhallisesti ja hiljaisesti. Helena-äiti pukeutui mustaan juhlapukuun, eivätkä lapset saaneet mennä ulos vaan heidän tuli pysytellä ja leikkiä sisällä. Joulupäivä ei myöskään ollut mikään vierailupäivä; silloin ei käyty kylässä eikä silloin kukaan tullut vierailulle. Tapaninpäivän ajelulle lähdettiin koko perheen voimin. Usein mentiin vierailulle Autioon.

Sydänmaankylässä oli mielenkiintoinen tapaa viettää yhteistä joulujuhlaa, jota kutsuttiin kylän kuuseksi. Kylän kuusi oli arkipäivän iltana ennen joulua kylän taloissa ilmeisesti jonkin vuorotteluperiaatteen mukaan. Kuusella tarjottiin kahvia ja pullaa. Osallistujilta oli aikaisemmin kerätty rahaa, jolla tarvikkeet ostettiin. Joku kylän naisista leipoi pullan

Kylän kuusi oli tärkeä tapahtuma, johon koko perhe osallistui. Päivällä käytiin saunassa, niin että illalla oltiin putipuhtoisia. Impi juoksi kerran joulukuusipäivänä kovaa kyytiä saunaan. Kun Konolan Aaro sattui menemään ohi ja näki kiireen, hän kyseli kovan vauhdin syytä. Impi huusi ohi pinkoessaan: Että joutuu...

Ohjelmaa oli paljon: jouluevankeliumi luettiin ja joululauluja ja -virsiä laulettiin. Joulurunoja ja -kertomuksia esitettiin, saattoipa joku esittää yksinluluakin. Joskus ohjelmassa oli joulun sanomaan liittyvä kuvaelma tai näytelmä, jonka teema saattoi olla yleisempikin. Joulupukki kävi illan loppupuolella. Lahjat jaettiin kylän kuusella. Lahjat olivat käytännöllisiä: sukkia, lapasia, pipoja. Lahjanuket olivat yleensä kokonaan itse tehtyjä. Alussa nuket teki Helena-äiti, myöhemmin tehtävä siirtyi vanhemmille tytöille. Ainoa nukke, joka ei ollut itse tehty, oli Hilman muistelun mukaan Helmin lahjaksi saama Olka-nukke, jolla oli kuttaperkkapää. Nukke oli varmaan Helmille aarre, mutta kyllä sitä saivat hoitaa nuoremmatkin sisarukset. Niinpä Olka-parka oli loppujen lopuksi sangen kulunut. Hilma ei muista, keneltä Helmi oli Olka-nuken saanut. Olisikohan se ollut vaikkapa kummin lahja?

Jaakko-isä teki vanhimmalle pojalleen Heimolle joululahjaksi kaksi hevosta. Hevoset, jotka kärsivät vuoden aikana erilaisia kolhuja, katosivat ennen joulua. Jouluna ne tulivat korjattuina ja uudelleen maalattuina lahjaksi nuoremmille veljille.

Kylän kuusi-perinne jatkui Sydänmaankylässä pitkään. Minäkin muistan osallistuneeni muutamaan yhteiseen kuusijuhlaan. Sama perinnehän Sydänmaankylässä jatkui myöhemmin koulun kuusijuhlien muodossa ja vielä nykyisinkin kauneimpien joululaulujen tilaisuutena, joka on samalla kylän kuusijuhla.

Jaakon sukulaisia

Jaakon isän nimi oli Jaakko Juhonpoika ja äidin nimi Liisa Abrahamintytär. Jaakon äiti kuoli tammikuussa 1889. Saviselän kyläkirjaan on tallennettu Liisan kuoleman jälkeen tehty perunkirjoitus, jossa luetellaan tarkasti Aution kiintiä omaisuus. Lisäksi todetaan, että vainajalta jäi "Leski mies Jaako Autio ja hänen kanssaan saatuja 5si Lasta, poika Henrik (Heikki) 20 vuoden, Jaako 13 vuoden, Mikko 9 vuoden, tytär Amanta, joka on naimisissa Torp. Herman Jernforsin kanssa, ja tytär Gretakais 15 vuoden Ijässä".

Isä-Jaakko meni uudelleen naimisiin Vilhelmiina Lehtolan kanssa ja otti sukunimekseen Luttinen. Tästä avioliitosta syntyi neljä lasta: Anna (myöhemmin Hyvölän emäntä), Hilda (Mämmen emäntä), Josefiina (Viinu) ja Benjamin eli Pentti. Näiden kaikkien lasten sukunimi oli Luttinen.

Jaakko Luttinen jäi uudelleen leskeksi, kun Vilhelmiina kuoli joulukuussa 1901. Jaakko asui Autiossa lastensa kanssa senkin jälkeen, kun hän oli myynyt Aution talon pojilleen Heikille ja Jaakolle vuonna 1903. Mahtoi Autiossa olla vilskettä, kun siellä 1900-luvun ensimmäisellä kymmenellä asui muutamia vuosia yhdessä isä-Jaakko perheineen, Heikki perheineen ja poika-Jaakko perheineen. Poika-Jaakkohan muuttikin jo 1907 Sydänmankylään.

Jaakko Luttinen kuoli joulukuussa 1917 87 vuoden ikäisenä. Kuolinilmoituksessa mainitaan, että häntä jäi kaipaamaan 4 poikaa, 5 tytärtä ja 30 lastenlasta.

Autio oli Helenan, Jaakon ja heidän lastensa vakituinen kyläpaikka Sydänmaankylään muuton jälkeen. Siellä poikettiin Selissä kaupassa käydessä mennen tullen. Myös Aution väki kävi kylässä Kuoppalassa. Hilma ja Heimo olivat myös koulukortteeria Autiossa. Hilma oli samanikäinen Heikin ja Hannan pojan Einon kanssa ja yhdessä he kävivät koulua.

Manta-täti asui ensin perheineen Istukaissaaressa ja muutti myöhemin Pulkkilaan Koskenrannalle. Jaakko, Helmi ja Hilma kävivät ainakin kerran kylässä Manta-tädin luona. Vierailu tehtiin Hessu-ruunalla. Hessun vauhtihan ei ollut päätä huimaava, ja Jaakko-isäkin meinasi jo hitauteen kyllästyä. Niinpä Helmi ja Hilma kuulivat, että Jaakko keskusteli kyläpaikkaan saapuneen vieraan miehen kanssa Hessun myymisestä. Sehän pelotti ja jännitti tyttöjä, sillä Hessu oli kaikista vioistaan huolimatta aivan kuin perheen jäsen, jota lapset rakastivat suuresti. Onneksi kaupasta ei kuitenkaan tullut mitään, vaan Hessulla tultiin takaisin kotiin.

Reeta-täti asui perheineen Piippolassa. Hilma muistelee hänen käyneen ainakin kerran tyttärensä Elman kanssa Kuoppalassa. Aili Autio muistaa Einon kertoneen, että Reeta-tädin luona käytiin aina Piippolassa myllyssä käydessä. Helena-äiti lähetti tällöin aina miehensä sisarelle tuliaisina lihaa, voita ja leipää.

Jaakon veli Mikko asui ensin perheineen Kylänsaaressa. Myöhemmin hän muutti Kiuruvedellle Korpelaan. Hän vieraili usein synnyinseudullaan. Matkat taittuivat useimmiten pyörällä. Mikko oli oikea kauppamies: milloin hän myi kelloja, milloin kinttaita, milloin jotain rihkamaa. Hinnat olivat kyllä halvat, niin että ei oikein tiennyt, oliko kaupankäynti Mikolle rahallisesti tuottoisaa.

Myös Jaakon nuorempaan lapsisarjaan kuuluvia pidettiin sukulaisina. Annin ja Hildan luona Hyvölässä ja Mämmessä vierailtiin usein. Hilma kertoo, että ne Hyvölän ja Mämmen talot olivat kansakouluaikana hänelle mieluisia kyläpaikkoja, joissa hän usein yöpyikin.

Josefiina eli Viinu-täti asui miehensa Aatu Moilasen ja lastensa kanssa Pyhännällä Kiviperällä. Moisasen talliin jätettiin monesti hevonen ja jatkettiin matkaa linja-autolla Kiuruvedelle. Kiuruvedellähän käytiin siihen aikaan esimerkiksi lääkärissä. Viinu-täti poikkesi myös aina Kuoppalssa Saviselissä käydessään.

Pentti-setä muutti Kiuruvedelle Remeskylään Mikko-veljensä lähelle. Kiuruveden sukulaiset ovat aina olleet Kärsämäen Aution suvulle tärkeitä. Yhteyttä on pidetty ja pidetään vieläkin.

Helena Sofian sukulaisia

Helena Sofia ei koskaan saanut käydä synnyinseudullaan Jalasjärvellä sieltä kerran lähdettyään, eikä sieltäkään päin taidettu käydä vierailulla Kärsämäellä. Kortteja kuitenkin joskus läheteltiin. Kuoppalassa säilytettiin suurena aarteena kuvaa komeasta seitsenikkunaisesta eteläpohjalaisesta talosta. Kortissa oli osoitteena Emäntä Helena Autio, Kärsämäki Sydänmaankylä. Kortin teksti kuului seuraavasti: Täsä on veliesi talo ilmajoen pitäjän palon kyläs. kyllä kirjoitan pikoihin enempi. I.K. Hilma kertoi muistavansa kortin lapsuudestaan ja sanoi, että sen tiedettiin olevan isoisä Samuelin veljeltään saama kortti. Veljen nimi on Iisakki Kivelä, myöhemmin Kuivamäki.

Helenan vanhemmat, Maija Liisa ja Samuel Ahonen, pitivät Kuoppalan väkeen yhteyttä ahkerasti. Hehän asuivat Ritomäen Ketolassa. Minkäänlaista kuvaa ei vanhemmista ole säilynyt, mutta Pentti Myllylä kertoo artikkelissaan Siirtolaisia Kärsämäelle Etelä-Pohjanmaalta II, että Samuli oli muuttaessaan jo iäkkäämpi, kookas ja parrakas mies. Samuel Ahonenhan oli Kärsämäelle muuttaessaan jo 55-vuotias. Myllylä kertoo myös, että Samuel Ahonen oli erittäin pätevä ja taitava puuseppä. tunnettu ikkunakarmista ja ovista, joita hän valmisti raa´asta puusta ja oli höylineen mestari alallaan. Isä Samuel teki Helena-tyttärelleenkin melkoisen määrän huonekaluja, eli sängyn, piirongin, pöydän ja tuolit. Huonekalut olivat Kuoppalan kamarissa. Huonekalut ovat vielä olemassa ja hyvässä kunnossa: pöytä ja tuolit Yrjö Autiolla, piironki Aili Viitalalla ja sänky Einon Aution edesmenneen tyttären Päivi Töllin perheessä.

Samuel-isä teki myös pikkutuolit Helena Sofian kolmelle vanhimmalle lapselle, Helmille, Martta Helenalle ja Ailille. Useampia hän ei ehtinyt tehdä, sillä hänen matkansa päättyi 30.3.1909. Hänen vaimonsa Maija-Liisan matka oli päättynyt jo edellisenä vuonna eli 11.4.1908.

Ainkin Helmin pikku tuoli on vielä tallessa Arvi Viitalalla. Muiden tuolien kohtalosta ei taida olla tietoa.

Ketolassa asuivat vanhempiensa kuoleman jälkeen Helenan sisko Hilma ja hänen miehensa Matti Birling, myöhemmin Tammela. Hilma ja Matti olivat käväisseet 1900-luvun alussa Amerikassakin ja siellä syntyi heidän vanhin poikansa Yrjö. Perheestä oli otettu Amerikassa herttainen kuva, joka oli raameissa Kuoppalan kamarin piirongin päällä.

Tammeloiden luona Ketolassa vierailtiin aina kun käytiin kirkossa ja kirkolla muutenkin asioilla. Myös Ketolan väki kävi peräti yökyläreissuilla Kuoppalassa. Ketolassa oli lapsilla samanikäisiä leikkikavereita, Vilho oli Helmin ikäinen, Jenni lähes Hilman ikäinen ja Veikko Heimon ikäinen. Yhteydenpito jatkui senkin jälkeen, kun Hilma-sisko kuoli jo vuonna 1917. Matti Tammela oli leppoisa lapsirakas pappa. Matti Tammelan uusi vaimo Elli jatkoi tiivistä sukulaisuusyhteyttä ja hänen ainoaa tytärtään Elviä pidettiin samalla tavalla serkkuna kuin vanhempiakin Ketolan lapsia.

Myös Helena Sofian sedän, Samuelin veljen Jaakko Hangasmaan perheessä vierailtiin usein kirkolla käydessä. Jaakkohan tuli perheineen Kärsämäelle Rannankylään vuonna 1900 eli vuotta myöhemmin kuin Samuli. Rannan kyläkirjassa Joki virtaa kerrotaan, että Hangasmaan ukko oli sanavalmis ja oikea huumorimies. Vaikka hän oli Kuivamäen voimamiessukua, hänen mahtinsa ei ollut nuorenakaan lihaksissa. Hänellä oli kuitenkin vahvoja poikia töitä puskemaan.

Hilma muistelee, että Jaakko Hangasmaa olisi käynyt yksinkin hevosella Kuoppalassa kylässä. Helenalle läheinen on ilmeisesti ollut Jaakon tytär Maija Liisa, joka oli Helena Sofiaa kolme vuotta nuorempi. Kuoppalan papereissa on säilynyt pikkuinen sievä käyntikortin tyyppinen kortti, jossa lukee painettuna Maija Hangasmaa, Kärsämäki. Ilmeisesti Maija oli antanut kortin serkulleen ja ystävälleen Helenalle.

Kuoppalan lapsista ainakin Hilma oli rippikoulukortteeria Hangasmaalla. Rippikouluahan pidettiin sekä syksyllä että keväällä. Hilma muistelee, että hän pääsi aamuisin rippikouluun Hangasmaalta veneessä yhdessä kouluun menevien lasten kanssa.

Helena Sofian hienosta, auttavaisesta luonteesta kertoo Samin tarina. Sami oli Helena Sofian veljen Juho Heikin ja Matilda Vilhelmiinan toinen lapsi. Sami oli syntynyt Kurikassa vuonna 1900 ja hänen sisarensa Lauha Maria 1899. Matilda Vilhelmiinan kuoltua Heikki meni uudelleen naimisiin ja muutti toisen vaimonsa ja lastensa kanssa Haapajärvelle vuonna 1904. Juho Heikki kuoli vuonna 1907 ja näin Sami jäi täysin orvoksi. Helena Sofia otti orvon Samin perheeseensä Kuoppalaan vuonna 1910. Sami sairasti todennäköisesti keuhkotautia ja kuoli Kuoppalassa 15-vuotiaana vuonna 1915. Äiti muistaa, että Helmi-sisko ja Konolan Kirsti varoittivat häntä syömästä Samin keräämiä suolaheiniä, koska Sami oli sairas. Hilma kertoo myös, että Kuoppalasa oli sänky, jota sanottiin Samin sängyksi. Ehkä Sami oli tuonut sängyn tullessaan Kuoppalaan. Sänky oli niin leveä, että siihen mahtui nukkumaan kolme lasta.