Aune Helena Autio 24.2.1916 - 13.12.1967

Aune Helena Autio s. 24.02.1916 – k. 13.12.1967
Kuusitoistavuotiaana rippikoulun käyneenä tyttönä Aune oli kumminani. En sentään tiedä oliko hän läsnä kastetilaisuudessa. Ei siitä äidinkään kanssa tullut koskaan puhetta. Silloin kun minä menin isäni mukana Kuoppalaan, oli Aune samanaikaisesti mennyt Merijärvelle äitimme avuksi hoitamaan perhettämme, eikä minulla vielä tältäkään ajalta ole mitään muistikuvia Aunesta. Ensimmäinen selkeä muistikuva tulee vasta talvisodan ajalta, kun sisarukset Aune ja Impi tulivat yhdessä kotiimme Merijärvelle. Tarkkaa aikaa en muista, mutta talvea se oli ja kova pakkanen. Sisarukset olivat olleet Oulaisissa ostoksilla tullessaan ja ostaneet kumpikin uuden päällystakit, joita me sitten ihailimme. Heidän tullessaan olimme me lapset jo kaikki nukkumassa, emmekä tienneet heidän tulosta mitään. Aamulla ihmettelimme, kun yön aikana oli ilmestynyt yksi vuode lisää ja äiti heristeli meille sormellaan, hiljaa että tädit saavat nukkua. Aune jäi tuolta vierailulta koko kevättalveksi meille äidin avuksi, mikä varmaan oli tarpeen, kun maaliskuussa alettiin odottamaan isää kotiin ja oli vielä äidillä mielessä perheemme nuorimman odotus. Sitten tuli paljon tapahtumia. Isää odotettiin ja odotettiin. Naapurien miehet palasivat. Isä ei. Sitten syntyi Pentti. Kyllä siinä Aune-tädistäkin tuli varmaan tuttuakin tutumpi. Tuli kesä, isän muistotilaisuus. Hänet siunattiin kentälle jääneenä Merijärven sankarihautaan. Olin setäni Leevin pyöränpäällä mukana Oulaisten kirkossa jumalanpalveluksessa ja siellä setäni kävi jumalanpalveluksen jälkeen pyytämässä kirkkoherra Peuraa puhujaksi isämme muistotilaisuuteen ja kastamaan nuorimman veljemme Pentin. Kirkkoherra Peurahan oli isoisämme, ”pappamme” läheinen ystävä ja usein vieraili hänen luonaan. Aunen läsnäolo on tässä vaiheessa jäänyt hämäräksi ja voimakkaana muistoissani on Heimo-enon tulo vierailulle ja yhteinen matkamme Kuoppalaan, mistä olen jo aikaisemmassa kirjoittaessani kertonutkin.
Ollessani Kuoppalassa heinäkuun alkupäivistä lähtien alkoivat kuvat sisaruksista, niin kuin muistakin suvun jäsenistä selkiintyä. Kesäisin Aune ja Impi osallistuivat ulkotöihin, heinäpellolle ja elonleikkuuseen, missä myös minä kuuluin aina joukkueeseen, ellei koulu ollut esteenä. Vastuu karjanhoidosta kuului pääpainotteisesti Aunelle silloin kun hän oli kotona. Hänhän oli paljon myöskin Potaskalassa auttamassa Hilma-sisartaan. Aune oli hyvin vilkas ja nopea liikkeinen ja saattoi innostua kertomaan tarinoita ja muisteluksia. Saattoi hän osoittaa loukkaantumisenkin ja sen, että hänellä oli paha mieli. Muistelen Aunen itsensä kertoneen, että hän oli kahdeksantoista vuotiaana kevättalven hangilla pitkällä hiihtolenkillä Kärsämäen järvillä saakka. Hikosi, väsyi ja vilustui, minkä seurauksena tuli paha flunssa. Hän oli sitä mieltä, että hänen yhä vaikeutuva astmansa oli lähtöisin siitä flunssasta. Kun sitten 40-luvun loppupuolella elämisen oloja alettiin järjestelemään Kuoppalassa nuorten perheiden tarpeiden mukaan, oli Aunen ja Impinkin välttämätöntä saada oma kiinteä tukikohta. Sellaiseksi rakennettiin Havulla. Jonkin verran vielä ehdin olla itsekin mukana puutavaran hankinnassa ja nähdä Havulan valmistuvan.
Myöhemmin, kun meillä omat lapsemme olivat jo mukana, mutta vielä pieniä, saimme useampanakin kesänä viettää osan kesälomastamme Aune- ja Impitädin luona Havulassa. Paljon lähtemättömiä muistoja niistä lomista on mielessä ja myöskin kuvia. Mm kuva kesältä -64, kun lapset olivat Aune-tädin kanssa retkellä Konirämeen kivellä. Kuvaavaa oli kaksivuotiaan Jaakon ihmettelevä arvostelu Aunen järjestämästä puuhuoneesta, ”on siivonen huone”. Aunen pidolla paikat olivat niin kunnossa, että herätti pikkumiehenkin huomion. Aune pyydettiin joskus 50-luvun alussa Kalajoelle opettajapariskunta Junttilan 7-lapsiseen perheeseen kotiavuksi. En muista montako vuotta hän siellä oli. Tuon perheen kuudesta pojasta neljästä valmistui aikanaan pappi, yhdestä opettaja , yksi meni armeijan palveluksessa ja tytär, nuorimmainen avioitui israelilaisen kanssa. Vaikeutuvan astman vuoksi Aune joutui tulemaan sieltä lääkärin kehotuksesta pois. Astma oli noina vuosina vaikeutunut. Se hellitti välillä ja vielä ja oli parempia aikoja. Kun muutimme keväällä -63 takaisin Pohjanmaalle, vierailivat sisarukset kesäloman aikana luonamme. Muistan Aunen myöskin sairasvuoteella Haapajärven sairaalassa joulukuun alussa -67 vähän ennen hänen kuolemaansa. Hän oli muuten hyvin virkeä, mutta kun rinta oli niin täysi, eikä henki tahtonut kulkea ollenkaan. Suurena aarteenani olen säilyttänyt Aunelta 16-vuotis lahjaksi saamani laulukirjan, johon hän on selkeällä käsiallaan kirjoittanut, ”Katso,Herran silmä valvoo niitä, jotka Häntä pelkäävät ja panevat toivonsa Hänen laupeuteensa”.Ps.33:18. Aune-täti. Eino