Arvi Viitala tyttären poika
Helena Sofian ja Jaakon Kuoppala

Kuoppalan Uudistilan isäntä pariskunnalla ei varmaan ollut puutetta tekemisestä. Talous­keskuksen rakentamista toimivan pihapiirin luomisessa oli riittävästi, ei isännän tehtävissä vapaapäiville jäänyt tilaa. Kirjoittamaton yhteinen periaate oli että työt tehtiin arkipäivinä ja sunnuntait olivat lepoaikaa, seuraavien töiden suunnittelua ja naapurien tapaamisia. Ajat­telisin Isännän roolin Kuoppalassa jokseenkin tällaiseksi koska tunsin vaarimme tyylin ja luonteen.

Leena perheen äitinä ohjasi tehtävän valistuneen naisen tavoin Vaativa kasvattaja mutta pohjimmaltaan lempeä Äiti. Hänen tahtonsa oli perheessä kaikkien jäsenten yhteinen ohje jota kaikki kunnioittivat. Nuoren perheen äidin askareiden sarjaan ei aukkoja liiemmin riit­tänyt. Esikoinen Helmi-tytär oli syntynyt jo Autiossa ollessa ennen Sydänmaankylään muuttoa. Martta Heleena 1.8.1907, Aili Amanta 19.7.1909, Hilma Eliisapet 19.4.1911, Martta 6.5.1913, Heimo Jaakoppi 20.10.1914, Aune Heleena 24.2.1916, Impi Margareetta 28.5.1918, Eino Samuel 14.2.1920, Yrjö Matias 27.4.1922 ja kuopus Heikki 30.3.1924.
Perheeseen kuului lisäksi Äiti-Leenan veli Eino Samuli Ahonen s. 15.10.1887. Tämän per­heen lapsirikkaus oli onnellisuuden elementti työn keskellä. Kuitenkin kuolema vieraili usein Kuoppalan perheessä: Aili Amanta 6.6.1910 ja Martta Heleena 6.11.1911 saivat kut­sun taivaan kotiin. Lasten Äiti-Leena lausui tyttäriensä poismenon jälkeen ” Herra antoi Herra otti Herran nimi olkoon kiitetty, tytöt sai kauniin osan ja veisaavat enkelten seurassa ijäistä kiitosta Isälle”.
Neljä vuotta myöhemmin Samulin ( Sami ) sairas ruumis riutui kuolemaan 1915 ja seu­raavana Martta 13.6.1917. Perheen nuorin Heikki poistui sairauden murtamana 5.1.1941.


Arvi Viitala
Kuoppala perheen koti.

Autiossa alkanut Helena Sofian ja Jaakon perheen koti oli vain paikka jossa tulevaisuuden
suunnitelmille etsittiin toteutumisen pohjaa. Väljemmät tilat perheen kodiksi olivat tavoit­teina isäntäväen luonteelle ominaisia. Maatilan kauppa jolla osa Kyllösen tilasta
Sydänmaankylässä tuli nuoren parin omistukseen muodostui heidän perheen keskeiseksi
tyyssijaksi omaksi kodiksi. Ratkaisevasti merkittävä tapahtuma nuoren perheen elämässä. Etäisyys Autiosta Kyllöseen vain vajaat kymmenen kilometriä ei ollut mitenkään muuton esteenä. Tilaa oli riittävästi joskin, asunto ei monen talouden yhteisessä pihassa täyttänyt .kaikkia toiveita. Oli kuitenkin oma koti jossa voitiin keskittyä toiveiden mukaisesti elämään oman perheen hyväksi. Kyllösessä asuttu jakso jatkui useita vuosia. Kuopparinteessä oli miellyttävä paikka johon katseet olivat kiintyneet tulevan kotipihan paikaksi.
Kyläpuhdon yhteinen peruna- ja nauris kuoppien rinnetöyräs lienee johtanut uudistilan ni­meksi Kuoppala. Uuta pihaa suunniteltiin ja rakennettiin rauhassa päivittäisten toimien ohessa. Kouppalaan muutto tapahtui todennäköisesti vasta 1910 - 14 vuosina koskapa Hilma perheen tytär muistaa olleensa mukana muuttoa suorittamassa, jotain pieniä talous­kaluja kantamassa, josta aikaa on vierinyt miltei sata vuotta.
Kuoppalaan muutto mahdollisti vasta Helenalle ja Jaakolle omien näkemysten mukaisesti toteuttaa kodin rakentamista toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Niitä näkemyksiä tuskin perheen haltijoilta puuttui, sen kertovat myöhemmän elämän vaiheet.

Helenan ja Jaakon perheen yksi tärkeimmistä elämän osioista oli saavutettu. Oli oma koti omalla valitulla paikallaan ja useita lapsia perheessä vaikka kuolema oli heistä jo korjannut elämältä. Perheen äidillä oli oma tehtävä lasten ja kotiaskareiden parissa.
Uuden talouskeskuksen rakentamisessa Jaakolle riitti työtä rajattomasti mutta ahkeran luonteensa johdosta sitä ei häneltä puuttunut. Tapansa mukaan hän sylkäisi kintaaseen tarttuakseen kirveen tai kuokan varteen tilanteen mukaan ja valmista syntyi.
Apua rakennustenpystyttämiseen oli saatavissa naapureista, eihän isäntä kaikkea ehtinyt itse valmistamaan. Isän apu pojan syntyminen perheeseen toteutui vasta 1914 kun Heimo syntyi. Pojan puuttumisen perheestä joutui paljolti korvaamaan vanhin lapsista Helmi var­tuttuaan kykeneväksi vaikkapa haravan varteen heinätöiden aikaan.
Äitini kertomana muistan kun Jaakko-isä aamuvarhaisella meni Kärsämäennevalle niittä­mään ja kuinka hän tuli mukaan vähän myöhemmin kahvin ja voileipien kera. Isä tuli tytärtään vastaan sovittuun paikkaan koska ko. nevakin oli tuolloin vaikeakulkuista.

Kuoppala kasvavan perheen kotina kasvoi myöskin. Tupa asunnoksi oli salvettu metsästä otetuista hirsistä ja ajan tavan mukaan laajennusvara otettuna huomioon. Kamarien seinää
liittyi tuvan salvokseen jo puolen seinän verran josta sitten myöhemmin jatkettu rakennusta
Kyllösen pihasta siirretyillä entisen asunnon hirsillä. Tuon vaiheen jälkeen asuntoon liittyi kaksi kamaria ja kehä jollaisena päärakennus säilyi aina Leenan ja Jaakon elämän ajan.
Kodilta ei odotettu väljää tilaa eikä näyttävyyttä, vaatimaton riittävä tila palveli perheen asuntona Helenan ja Jaakon elämänkaaren loppuun saakka. Kuoppalan kolme huonetta
käsittävä asunto oli kaikkien perheen lasten koti yhteenkuuluvuuden ja onnen tyyssija.
Kuoppalan perheessä riitti tilaa monelle kylän lapsellekin: Samin lisäksi , hänestä jo aikai­semmin kerrottu , Svate Seppälä kasvoi lapsuusvuotensa kuoppalan hoivissa.
Hänen saamansa sijaiskodin perintö seurasi Svantea kautta elämän viimeisille päiville
saakka. Vihtori Honkala opetteli ensiaskelensa myöskin Kuoppalassa . Hänen osuutensa
jäi kuitenkin vähemmälle Äitinsä siirtyessä palveluspaikkaan muualle.
Ihmetellen ihaillen Iso Äitimme luonnetta ja kykyä huolehtia oman perheen ohessa
vieraista lapsistakin.



Arvi Viitala
Elämä vakiintuu Kuoppalassa

Ensimmäisen vuosikymmenen kuluessa talouskeskus oli saatu rakennettua toimivaan kuntoon. Peltoja raivattu lisää tilan omavaraisuuden saavuttamiseksi. Halla oli tuttu vieras 1920 - 1930 luvuillakin, kuitenkin menetykset satotuloksissa koskivat kaikkia viljelijöitä sa­malla tavoin. Menetykset kohdattiin yhdessä toivoen seuraavan sadon antamaan parem­man tuloksen. Kylän yhteishenki jo Suomen itsenäistymisen aikaan oli harvinaisen hyvää kehityksen kulkua mukailevaa. Aloite oman koulun saamiseksi tehtiin jo1917 vuoden ai­kana. Kuoppalassa oli koululaisia joka vuodelle useita lähtemässä jotenka ei ole ihmette­lemisen syytä Leena-mummon osallistumiseksi tuolloin kouluhankkeeseen.
Käytännössä koulun saaminen siirtyi lähes 20v. myöhemmäksi. Muusta yhteistoiminnasta mm. puintikone yhtymä ja kyläpuhelin. Sellainen oli naapurustokin Leenalla ja Jaakolla myönteiset kuviot. Tilaa ostettaessa Kuoppalan pinta-ala oli lähes 100 ha. suurempi met­sän osalla mutta Eteläpohjalaisten sukulaisten taholta saatujen ohjeiden mukaisesti metsää myytiin määräala ja saatiin tilan hankita velkaa kohtuullistettua.

Perhe varttui eikä lasten kuolemat enää toistuneet kuin aikaisemmin. Jokaiselle tuli tilai­suus koulun suorittamiseen. Viimeisenä kuopus Heikki aloitti koulunsa Saviselissä saaden kuitenkin päättää opintonsa oman kylän koulussa. Tyttäret Helmi ja Hilmakin aikuistuttuaan olivat Leena-äidin apulaisina naisten töissä varmaankin merkittävä apu. Sai varmaan isä-Jaakkokin apua tyttöjensä työpanoksesta. Tyttöjen työllistäminen lienee ollut perheen yhteinen huoli joka ratkaistiin hankkimalla kutomakone tyttöjen käyttöön. Helmi vanhimpana talvella 1925 - 26 oli kutojan opissa Venetpalon Laitilassa. Heta Laitila on ollut myöskin Etelä-Pohjanmaalta muuttaneita ja kaiketi Leena-mummon tuttaviin liittyvä kudonnan opettaja. Kutojan taito siirtyi Kuoppalan sisaruksilla vuorotellen aina Impille saakka. Impin kutojaura muodostui kaikkien pitempään jatkuen vielä sota-ajan jälkeenkin useita vuosia. Impin vaihtaessa työnsä uuteen tehtävään kutomakoneen käyttö päättyi lopullisesti, olihan kudontaa kestänyt pari vuosikymmentä. Tyttöjen työllistäjänä hankittu kone oli varmaan onnistunut hankinta.( ko. Neulekone on nykyisin Kärsämäen mu­seon esineistössä)

Kolmekymmentä vuosiluvulla oli kylään rajoittuvien laajojen metsäalueiden myötä talvisin metsänhakkuutöitä. Hakkuu- ja ajomiehiä savottaan kokoontui kaukaa muistakin pyhäjokilaakson pitäjistä. Nämä metsätyö miehet majoittuivat kylän taloihin talvikaudeksi kunkin savotan aikana. Savotat talvisin kuuluivat kylän talouksien elämän muotoon vuosikymmenten kokemuksen myötä. Talvi 1927 - 1928 savottaan liittyen Kuoppalaan majoittui nuori mies muiden mukana. Tästä kortteerilaisesta koitui talven aikana kuitenkin Kuoppalan elämään syvästi koskettava henkilö.
Talvikausi eteni työn merkeissä. Helena emäntä ruokki työmiehet metsään aamusella. Talon väki toimitti omat asiaan kuuluvat askareensa: Helmi istui kutomakoneen ääressä, nuorempien siskojen ollessa karjanhoito puolella ja nuorimmat koulussa. Hilma - sisko kertoi ettei, Helmin ja Akselin (savottamies) aikeista tietty perheen parissa juurikaan. Kunnes Juhannuksen -28 tultua Akseli saapui Helmiä kihlaamaan.
Nuorten romanssi johti syksyn tullen heidän avioliittoon ja Helmin muuton miehelään. Kuka kertoisi Helena Sofian ja Jaakon tunnelmat Helmin poistumisen jälkeen. Vanhimman tyttären joka oli perheen toimien kaikissa tilanteissa ollut äidin ja isän työpa­rina. Elämänlain mukaan sopeutuminen tapahtui Kuoppalassakin mitä kuvaa läheinen yhteydenpito äidin ja tyttären välillä. Matkaa Sydänmaankylästä Merijärvelle Helmin kotiin oli alun toistasataa kilometriä mikä hevosella kulkien oli liian pitkä eikä tuon ajan liikenneyhteydet olleet muutenkaan kummoiset.
Kolme vuotta myöhemmin Hilma poistui avioliiton kautta miehensä mukana lapsuuden ko­distaan. Hilman muutto oli vain omalle kylälle eikä välimatka ollut verrattavissa samaan ison siskon kanssa. Yhteydenpito oli usein toistuvaa tapaamista.
Kolmekymmentä luvun puolivälin 1935 - 36 Heimo suoritti asevelvollisuuttaan Helsingissä ollen vuoden päivät poissa kotoa. Muutoin elämä Kuoppalassa oli rauhallista työn parissa ahertamista. Helena - mummo vähin sairasteli hoitaen kuitenkin emännän tehtävät. Heikki-poika, perheen kuopus, sairasti enemmänkin joutuen olemaan parantola hoidossa. pitkän aikaa.



Arvi Viitala
Sota ja uudet koettelemukset

Talvisodan puhjettua Kuoppalan perheen vävyt Akseli ja Kusti, Helmin ja Hilman miehet Suomen miesten tavoin joutuivat rintamalle samoin Heimo. Einokin alokas koulutukseen. Eino ei talvisodan aikana ollut kuitenkaan rintamalla, mutta sotaväkiaika jatkui välirauhan ajan. Heimo oli avioitunut talvisodan kynnyksellä Anni Pelkosen kanssa.
Huoli ja pelko oli kaikkien yhteinen , niin myöskin Kuoppalan , Helmin ja Hilman perheissä. Ennen talvisodan päättymistä koettelemuksen kausi alkoi kun suruviesti kertoi Akselin kaatuneen. Ankarana alkanut koettelemusten sarja pyyhkäisi liiankin rajusti kertomuk­semme perheiden elämään. Raskaimmin kärsineet eivät ole kertomassa kokemuksiaan, jälkensä murhe kuitenkin jätti esim. Iso-äitiimme Helena Sofiaan.
Välirauhan kuluessa syksyllä 1940 Annin ja Heimon Eila lapsi menehtyi aivokalvon tuleh­dukseen. 1941 Jatkosodassa Heimo kaatui ja samoin Eino haavoittui vaikeasti. Menetysten ja murheen kuorma koetteli yli voimien vanhuksia Helenaa ja Jaakkoa- Eino pitkän sairauden jälkeen onneksi toipui lähes terveeksi ja osaltaan ehkä lievitti menetyksiä. 1941 Syksyllä Yrjö pojista viimeinen joutui alokaskoulutukseen ja armeijaan.
Hän selvisi kuitenkin vähin naarmuin, mutta Kuoppalan työt oli Impin ja Aunen varassa Jaakko vaarin voimat olivat huvenneet melkein työnjohtotasolle. Tilan työt saatiin hoidettua naapuri avun ja tilapäisjärjestelyin. Olin saanut koulunkäyntini päätökseen 1943 keväällä ja vapautunut Jaakko papan palvelukseen, Kesän 1944 työtiimiin kuului kaksi venäläistä sotavankia, Nikolai Hilman perheessä ja Aleksi Kuoppalassa, heidän kanssaan selvisimme maatalouden töistä olosuhteisiin nähden kohtuullisesti.
Palaamme kertomuksen päähenkilöihin Helena Sofian ja Jaakkoon: Monivaiheisen Elä­mänkaaren sisälle löytyy monia yksityiskohtia. Elämää ja arkea uudisraivaajana ison per­heen kanssa. Avioparina Etelä-Pohjanmaalla syntynyt Leena ja Pohjois-Pohjalainen Jaakko olivat yhdessä sitkeyden ja määrätietoisuuden malli pariskunta. Mummon henkinen perusta kasvattajana, perheen hengen luojana olkoon jälkipolville esimerkkinä.
Monet vastoinkäymiset oli voitettu, mutta sota-ajan murheet omaan perheyhteisöön koh­tistuvina murtivat mummomme voimat kevättalvella 1944. Kun perheen ensimmäisten tyttöjen Martan ja Ailin maallinen matka vaihtui Enkelten kuoroon, Mummo pääsi sinne itsekkin laulamaan jo aikanaan muuttaneiden lastensa Joukkoon toivonsa mukaisesti. Jaakko vaari katseli hiljaisena nuorenpien touhuja vielä neljä vuotta kunnes kevättalvella 1948 elämän liekki sammui.
Tämä on tarina kahden nuoren tapaamisesta Kärsämäen seurakunnan pappilassa ja hei­dän elämän vaiheista.