Hyvää uutta vuotta, 2013
Tervehdys teille tämä blogin lukijoille. Aivan ilmeisesti monetkin avaavat vielä sivun, vaikka ei uusia tekstejä ole ilmestynytkään. Tuolta esitteistä näkyy, että lukioita on moniakin. Kirjoittajista vain puutetta. Ilmeisesti sekkumme Kyllikki on kaikkein aktiivisin tekstiemme tarkkailija ja tarkka havainoija. Kiitos aktiivisuudesta.
Helena Sofian lapsista on edelleenki vielä kolme, joista ei ole kirjoitettu mitään. Ne ovat Hilma-täti, Eino- ja Yrjö-eno. Meitä seuraavaa sukupolveakin on jo aikuisiässä useita. Jos rajaksi asetetaan 80 vuottta, niin Arvilla on yhä niin paljon menemistä, ettei ehdi kirjoittamaan Anni ei ole hankkinut tätä yhteyttä, Jaakko-sekkumme olisi seuraavana, jolla varmaankin olisi mahdollisuus kirjoittaa. Sitten ei muita tämän ikärajan ylittäviä olekaan vielä kuin minä, joka aina joskus tuherran juttua.
Tämän iän varjopuolia on mm se ottä tulee kirjoittaminnen yhä vaikeammaksi. Runsaan puolitoista vuotta olen ollut silmälääkärin aktiivi asiakas oikean silmän verkkokalvo peämän vuoksi. Näkö silmässä on toki jällellä, mutta haittaa kovasti lukemista ja kirjoittamista. Vain lyhyehköjä hetkiä kerrallaan.
Nytkin jään odottamaan. Hyvää alkanutta vuotta kaikille teille, jotka luette tämän.
Terveisin Eino.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu