Hyvää aamupäivää!

Auriko paistaa jokseenkin pilvettömältä taivaalta. Muistini lokeroista löydän
kuitenkin kaukaisen viestin. Seitsemänkymmentä vuotta sitten tänä samana
päivänä hiihteli pieni miehen taapero
kotia kohti Anttilasta Päätaloon Pahkasalon perälle Merijärvellä. Päivä oli
vahvan pilven peitossa
eikä hiihtäjänkään mieli ollut vähääkään ilon sävyttämä. Masentunut mieli etsi
vastausta moniin
Kysymyksiin jotka eileniltainen viesti Täti martalle Hiitolan
puhelinkeskuksesta tuotiin.
Isä Akseli on kaatunut oli viestin aihe. Loma nautinto oli keskeytynyt, yön
uni levoton ja aamun
tullen oli kiire kotiin Äidin ja sisarten luo.
Niistä vuosista on kulunut tänään 70 vuotta, HUOMENA tuolloin Talvisota
päättyi, päättyikö se meillä?
Siinäpä on muistamisen paikka. Me sytytämme Kärsämäellä Sankarihaudalle
kynttilän jokaiselle
Talvisodassa kaatuneelle. Tästä eteenpäin voitte jatkaa muistojenne kuvaamista
omien tuntojenne
mukaisesti.

Terveisin Isoveli

Tämä on on Arvi-veljen kirje 10.3.2010 Varmaan ei kenelläkään ole mitään sitä vastaan, että tämä kirje siirretään Helena Sofian blokiin yhteiseksi muistoksi. Huomenna siis 13.3. on talvisodan päättymisen 70-vuotispäivä.Voimakkaana muistona on mielissämme myös se seitsemänkymmenen vuoden takainen muisto, kun Pappa-Matti tuli keromaa Helmi-Marialle ja perheelle isän kaatumisesta. Huomenna, talvisodan päättymisen muistopäivänä julkistetaan Toholammilla sotaorpojen muisteluksia isistään. Siinäkin lienee kertomus meidän muistoistamme, niinkuin oli aikaisemmin jo Nivalassa julkaistussa vastaavassa kirjassa. Hyvää kevättalvea Eino.

Helmi Maria 4

Melkein joka päivä vilkaisen tämän mummumme blokin. Aina sieltä vain tulee ensimmäisenä vastaa nyt jo varsin tutuksi tullut hyvä kuva, jonka vasemmassa alakulmassa tummassa puvussa hyvin vakavin ilmein on meidän rakas äitimme Helmi Maria noin kymmenvuotiaana tyttönä.
Antaisin meille kaikille muille ankaran huomautuksen blokimme unohtamisesta ja kiitokset Helenalle tästä hienosta kuvasta ja myöskin näistä isovanhempiemme ja vanhempiemme koulukertomuksista.
Senja oli penkonut erästä komeroa ja sieltä oli tullut vastaan puinen lukittu laatikko. Hän tiedusteli minulta, mitähän se mahtaa sisältää. En muistanut, mutta löysin sopivan avaimen ja aloin tutkia. Siellä oli minun nuoruusvuosinani saamat yksityiset kirjeet. Lajittelin ne lähettäjien perusteella omiin nippuihinsa. Helmi Marian, siis äitimme kirjoittamia oli yllätys yllätys liki tuuman vahvuinen pinkka. Jaakko-vaarin periaatehan oli, että koulunkäynti riittää, kun on oppinut lukemaan ja kirjoittamaan. Sen verran hän oli itse, ihme ja kumma, saanut käydä koulua ja osasi hyvin lukea. Hänen kirjoittamia kirjeitään en koskaan kyllä nähnyt. Mummu, Helena Sofia sen sijaan opetti minuakin kirjoittamaan. Kirjoittaminen ei ollut kyllä minun vahvuuksiani nuoruudessani. Kun nyt oikein ajatuksen perästä tutkin äidin kirjeitä, niin on todettava, että ajatus ja asian käsittely on niissä hyvin selkeää ja johdonmukaista. Niitä on helppo lukea ja käsialakin mielestäni asiallisen kaunista ja hyvin selvää. Äidin minulle lähettämät kirjeet on vuosilta 1950 – 1980. Viimeisinä vuosina yhä harvemmin. Sittenhän me pyrimme käymään varsin säännöllisesti katsomassa häntä milloin Oulaskankaalla, milloin Pyhäjärven terveyskeskuksessa. Ensimmäinen muistoni äidin minulle kirjoittamista kirjoituksista on vuodelta 1942. Maaliskuussa oli pidetty kilpahiihdot. En muista sijoitustani niissä, mutta palkinnoksi olen saanut oikein siistin vahakantisen, muistivihkon, johon on omistuskirjoitus hyvin kauniilla luontevalla käsialalla, kirjoittajaa en muista enkä tunnista: ”Eino Matias Viitala. Saatu hiihtokilpailupalkinnoksi.”Seuraavalla aukeamalla on äiti kirjoittanut lyijykynällä. Einolle.”Muista aina mitä lapsena opit, että Jumalan pelko on kaiken viisauden alku ja rakasta isänmaatasi, sillä Suomen lasten rakkaus on meidän köyhän maamme ainoa rikkaus. Etsi aina ensimmäisenä Isänmaasi onnea. Maasi onnesta sinä olet omankin onnesi löytävä.” Nyt huomaan, että omistuskirjoituskin on samalla käsialalla kirjoitettu mutta musteella.
Seuraavalla aukeamalla on sitten varsin aloittelevan kirjoittajan käsialalla sen aikainen ”hitti”,
”Mä vartiossa seison ja yössä yksinään,..” ja sitten vielä lähetyslaulu ” Musta Saara”. Sieltäkö lienee peräisin , että olen ja olemme vaimoni kanssa pitäneet kirjeyhteyksiä lähetystyössä oleviin tuttaviimme, joita on parhaimmillaan ollut eri puolilla maailmaa toistakymmentä. Muuta ei sitten siinä vihkossa olekaan. Sisarusteni kirjoituksista on Vilhon kirjeitä aivan ylivoimaisesti eniten. Se kai selittynee sillä, että ehdimme olla useita vuosia melko tasavertaisina erilaisissa töissä kotona ja kotikylällä ja suunnilleen samoista vuosista lähtien myöskin pois kotoa. Kaikkien sisarusten kirjoituksia laatikossani oli ja luulen ettei kaikki tuossa laatikossa olleetkaan. Arvilta oli kesällä 1958 tullut minulle Kemijärvelle vaaliote ja arvio, ketä kärsämäkiset todennäköisesti eniten äänestävät. Vihjeenä minulle.