Suruviestejä rintamalta

Suruviestejä rintamalta.

Tämä nyt on pääasiassa alle kymmenvuotiaan muistiin tallennettua tietoa ja jonkin verran lisäksi myöhemmin kerrattuakin tietoa. Kuoppalaan tuli siis sunnuntai aamuna 22.6. määräys liikekannalle panosta. Yrjö-eno, nuori suojeluskuntalainen sai tehtäväksi lähteä viemää lähtökäskyä kaikille kylän asevelvollisuusikäisille miehille ja kokoontumiskäskyä Kuoppalan pihaan puoliltapäivin. Myös tällä tietyömaan käytössä olevalle kuorma-auton kuljettajalle käsky toimitettiin ja hän lähti kiireesti Pienneenmäkeen tankkaamaan. Me poikaset lähdimme mukaan. Yrjö-eno muistaa, että kaikkia miehiä ei ihan heti tavoitettu, vaan kotona olevien piti lähteä hakemaan niitä kauempaa. Mm Kusti-setäkin oli jossakin Luomajokivarressa ylempänä ja hänelle sanan vienti otti jonkin aikaa. Sen vielä muistan, että miehet olivat reippaita ja iloisia ja puhuttiin vain pikaisesta käynnistä. Ajetaan ryssät vanhan rajan taa ja tullaan pois. Vain Heimo-eno ja hänen vaimonsa Anni tuntuivat ymmärtävän tilanteen toisin. Historiasta tarkistettua tietoa on, että vielä 18.6. tasavallanpresidentti Ryti sanoi useiden kansanedustajien lähetystölle, että ”sota ei näytä olevan vältettävissä. Jos Saksan ja Venäjän välille syttyy sota, voi se olla eduksi koko maailmalle. Saksa on ainoa valtio, joka pystyy lyömään, tai ainakin huomattavasti heikentämään Venäjää, eikä liene maailmalle vahinko, vaikka Saksakin heikkenisi.” Vielä 22.6. Venäjä vakuutti puolueettomuutta Suomea kohtaan ja pääministeri Rangel vakuutteli puolestaan Suomen puolueettomuushalua 25.6. ja vielä samana päivänä Venäjän ilmavoimat iskivät 500 koneen voimalla tarkoittaen tuhota Suomen lentokentät. Suurin osa pommeista kuitenkin osui Helsinkiin ja muihin asutuskeskuksiin. Lentokentät säästyivät. Oltiin sodassa. Seurattiin tietoja rintamalta, sikäli kuin se silloisella tiedonvälityksellä oli mahdollista. Konolassa, Kyllösessä ja Juholassa, lähinaapureissamme oli radiot. Myös Potaskalassa ja Haapasaarella oli radio. Muistan vain että Yrjö saattoi pelloltakin juosta Juholaan kuuntelemaan uutisia. Yrjö sentään oli aikuinen mies osallistumaan sen kesän töihin. Hänelle tuli lähtö syyskuun alussa. Muutamaa päivää myöhemmin tuli ilmoitus Heimo-enon kaatumisesta. Heimo kaatui 8.9. Se oli lamaannuttava isku Kuoppalassa. Kaikkein selvimmin se koski Heimon vaimoon Anniin. Myöskin kaikkiin muihin, etenkin aikuisiin. Helmi-äitimme oli saman päivän aamuna pysähtynyt navetan ovelle, kun kynnyksellä oli kullan keltaisista olkisilpuista muodostunut säännöllinen risti. Se merkitsee jotakin. Ihan vapisten hän siitä kertoi. Sitten seurasi hautajaisten valmistelua ja kaikkea kiireistä toimintaa. Ehkä se auttoi surussa. Pääemäntänä ja huolehtijana hautajaisissa oli Väliahteen emäntä, Venla Ahlholm. Annin kapioista löytyi ennen käyttämättömät kauniit verhot hautajaisten ajaksi Kuoppalan ikkunoihin. Tavallisesti ikkunoissa oli kartiinit ja ylhäällä pieni kappa. Jo Heimon hautajaispäivänä oli tiedossa Eino-enon vaikea haavoittuminen 23.9. Yrjö-eno oli oli alokaskoulutuksessa, johon sisältyi myös koulutus krh:n tulenjohtajaksi, Oulussa jouluun saakka ja heti joulun jälkeen rintamalle. Heti sodan alettua alkoi myös kotirintaman varustaminen huoltotoimintaan ja erilaiseen varautumiseen. Kuoppalaan, niin kuin varmaan muihinkin taloihin tuli metrin korkuisia leipälaatikoita, joihin leivottiin rintamalle toimitettavia leipiä. Kuivuessaan niistä tuli varsin kovia ja olivat rintamalla saaneet nimen ”panssarin kestäviä”. Lapsia ja nuorisoa varten alkoi valtanunnallinen ”Nuorten talkoot” toiminta, jossa erilaisen harraste toiminnan sekä kirjanpidon avulla yritettiin nuoret saada tuottavaan ja turvaavaan työhön. Aikuisempia varten alkoi mottitalkoot, jossa kaikkia kotirintamalla olevia työkykyisiä ihmisiä, siis lähinnä naisia velvoittettiin hakkaamaan tietty määrä halkoja maan energiahuoltoon. Sydänmaan kylässä se oli mahdollista kunnan metsässä. Työsaavutuksista sai sitten pieniä rintamerkkejä. Aikuisille hivenen isompia kirveitä ja meille lapsille pienempiä. Nuorten talkoista tuli neljän vuoden aikana kosolti merkkejä. Muistelen saaneeni lähes kaikki neljän vuoden aikana tarjolla olleet merkit. Oli vaakunaa,lapiota, sahroja ja muurahaisia.
Eino-eno pääsi sotasairaalasta pitkälle toipumislomalle ja yllättävää oli hänen nopea toipumisensa, että hän saattoi olla mukana kaikessa työskentelyssä. Tuon poikkeuksellisen ajan toimista ja elämästä ja elämisen ehtojen kaventumisesta kyllä riittää kerrottavaa moneenkin juttuun.