Heinäntekoa Kuoppalassa 1920-luvulla

Kuoppalan talon ympärillä ei ollut paljonkaan heinäniittyä, sillä maata tarvittiin peruna- ja viljapelloksi. Kuitenkin viljelysmaata pyrittiin vuosittain tekemään lisää. Hilma muistaa, että Aittokankaan Vertti ja Anna-Mari olivat kuokkimassa peltoa joen takana nykyisen Myllylän puolella.

Tärkeimmät heinäniityt olivat Koivikonnevalla. Niityt olivat vanhoja luonnonniityjä. Niityt oli jaettu neljään työalaan, joiden nimet olivat Hilman ja Yrjön kertoman mukaan Kivikkoala, Vanha kivikkoala, Perukka-ala ja Puistoala. Kivikkoalalla, Perukka-alalla ja Puistoalalla oli lato.

Koivikonnevalle mennessä piti nousta aikaisin ja kulkea läpi Potaskalan maiden ja talon sivuitse. Koivikonnevalla oli käärmeitä, joita lapset pelkäsivät. Usein näkyi käärme roikkumassa pihdeissä. Käärme pantiin pihteihin, koska oli olemassa uskomus, että käärme voi muutoin herätä uudelleen henkiin. Koivikonnevalta haettiin myös vastaksia. Joskus vastat tehtiin siellä valmiiksi, joskus taas vastakset kannettiin takalla Kuoppalaan ja vastat tehtiin vasta kotona.

Nevaheinää käytiin niittämässä Kärsämäennevalla. Kuoppalalla oli siellä oma alueensa. Kuoppalan väellä ei Kärsämäennevalla ollut niittypirttiä vaan vain katos (nykyiseltä nimeltään laavu), jonka edessä oli tulisija. Alkuvaiheessa Jaakko -isän mukana heinätöissä oli Helmi, sitten Helmi ja Hilma. Helena-äiti jäi kotiin huolehtimaan pienemmmistä lapsista ja navettatöistä. Myöhemmin Helmin aikaistuttua heinätöissä olivat Jaakon kaverina Hilma ja Heimo. Isä-Jaakko joi varhain aamulla kahvit ja kopautti mennessään aitan seinään. Hilma ja Heimo nousivat silloin, joivat nopeasti kahvit ja juoksivat Jaakon perään. Oli sovittu, että Jaakko odottaa nuoria Lehtikankaan tiestä Kärsämäennevalle erkanevan polun risteyksessä. Neva oli niin upottava, että lapset eivät uskaltaneet siellä yksin kulkea vaan tarvitsivat isän turvallista seuraa.

Joskus Kuoppalan väki sai niittää myös Aution osuuden Kärsämäennevan heinistä, Aution väellä oli Kärsämäennevalla oikea niittypirtti. Jaakko tykkäsi olla siellä yötä, mutta lapset juoksivat mieluummin kotiin. Matka ei ollut vaarallinen, koska voitiin kulkea Kärsämäenjoen vartta kirkolle menevää polkua pitkin.

Eihän Kärsämäen nevalta paljon heinää saatu, ehkä pari pientä suovallista. Nekin heinät olivat kuitenkin tarpeen, jotta eläimet selvisivät talven yli.

Jaakko-isä niitti heinät viikatteella. Kotiniityllä ja Koivikonnevalla hänellä oli "kasakkana" Kujalan Veikko tai Onnelan Jaakko. Heimo sai opetella niittämäään pienestä pitäen. Hänelle tehtiin pieni viikate. Haravointi oli tyttöjen työtä. Ensin haravoitiin sarkojen pyörtänöt eli päät. Heiniä pengottiin, niin että ne irtosivat maasta ja kuivuivat näin paremmin. Heinistä tehtiin lappoita eli lapposia, jotka pantiin päällekkäin. Heinäkasa kiinnitettiin takkavitalla ja sen jatkona olevalla köydellä. Kantaja kyykistyi maahan ja haravamies auttoi takan hänen selkäänsä. Näin saatiin viedyksi iso kasa heiniä yhdellä kertaa latoon tai suovaan.

Ruokailu niityllä aiheutti omat järjestelynsä. Kello 6 aamulla herättyä juotiin kahvi ja syötiin voileipä. Kello 8 syötiin puuro, joka keitettiin niityllä. Kello 2 iltapäivällä oli puolisen aika. Silloin syötiin voileipää. Illalla klo 7 tai 8 syötiin kotona yleensä lihakeitto. Lapsista ruokailun välit niityllä tahtoivat tuntua pitkiltä. Kelloa piti kysyä usein Jaakko-isältä, jolla oli Amerikasta tuotu taskukello. Ystävällisesti Jaakko aina vastasi aikaa koskeviin kysymyksiin.

Ruoka niitylle kuljetettiin kontissa ja leilissa. Kontti, jossa oli leipää, voita, lihaa ja puurojauhoja, oli Jaakko-isän selässä. Piimä kuljetettiin puisessa leilissä, jossa se säilyi viileänä. Leili oli Helmin, Hilman tai Heimon selässä. Selässä matkalla piimä vielä "rumpautui", niin että se ei ollut kokkareista vaan huidun tyyppista juoksevaa juomaa. Leilin pesu oli vaikeaa, koska leilin sisälle ei käsi mahtunut. Niinpä Kuoppalassa säilytettiin saunan ikkunalla pieniä leilikiviä, jotka pantiin leilin sisälle. Sitten huljuteltiin ja kaadettiin lopuksi vesi ja veden mukana kivet pois.

Ihanalta tuntui saada olla heinäpellolla Kuoppalan lähiniityllä. Mielellään silloin leikattiin sirpillä pellon pyörtänötkin. Syömään ja kahville pääsi kotiin. Joskus Helena-äiti toi kahvit niitylle. Mikäpä sen ihanampaa kuin odottaa kahvin tuojaa ja sitten istahtaa kahville pellon pientareelle. Aurinkohan paistoi - ainakin muisteloissa - siihen aikaan aina, ja oli lämmintä ja mukavaa.