Einon kevät ja kesä -38 Kuoppalassa

Kevät toi uutta elämää kyläkuvaankin. Vieraspaikkaikkaiset ajomiehet lähtivät kun oli vielä sen verran lunta, että talviajoneuvoilla saattoi kulkea. Kyläläisetkin siirtyivat omiin töihinsä, hankkimaan polttopuita, ajamaan karjanlantaa pattereihin pellolle ja tekemään kaikkea, mikä hyvänä tienestitalvena oli jäänyt tekemättä. Hakkuumiehillä saattoi vielä jatkua pinotavaran tekoa ja parkkuuta. Odoteltiin myös jäiden lähtöä ja uiton alkamista. Uiton odotteleminen ja muutaman viikon uittoaika toi kylään myös uusia kortteerilaisia.



Päiväsydännä saattoi Kuoppalassa olla hiljaista. Kaikki muut olivat omissa töissään, vain me mummun kanssa sisällä. Mummu muistutti, että äidille pitää kirjoittaa. Se olikin vaikea tehtävä.Kirjoittaminen oli silloin vielä paljon vaikeampaa kuin nyt. Mummu auttoi. Sanoi mitä nyt kirjoitat. Vielä auttoi muistuttamaan mistä kirjaimista sellainen sana syntyy. Ilmeisesti osa kirjeestä jäi kokonaan mummun tehtäväksi. Olin päässyt useita kertoja Heikin mukana kouluun ja sieltä olin varmasti saanut mummun opetuksen lisäksi jonkinlaista apua lukemiseen ja kirjoittamiseen. Koulussa tutustuin myös opettajaan ja kerroin sitten mummulle, mitä Tyyne oli minulle puhunut. Mummu puolestaan varoitteli: Et sinä saa puhua Tyynestä, vaan sano häntä opettajaksi. Koululla oli myös opettajan sisar Anni, joka tuli tutukseni. Kun seuraavan kerran kesällä -40 tulin Kuoppalaan, oli Anni Heimo-enon vaimo ja asui Kuoppalassa.



Kevättulvien alettua alkoi myös uitto. Odotettiin, että pahin tulva meni ohi. Korpiniitty oli laajasti veden peitossa ja sillan korvastakin vesi meni tien yli. Kun puita alkoi tulla ylävirralta piti sillan luona olla vonkamies, joka ohjasi puita sillan alite, ettei pääse syntymään suma. Tämä "vonkamies tuli myös hyvin tutukseni. änen nimensä oli Aukusti Pellikka, kotoisin jostakin Etelä-Suomesta. Hänellä oli eväänä mm vesirinkeleitä. Ne hän oli ripustanut narussa koivun oksalle ja antoi niitä myös minun syödä. Varmaan mummu tunsi ja luotti Aukustiin, kun salli minun olla pitkiä aikoja hänen kaverinaan.



Heinätekoajalta on mielessä tapahtuma kun päivällä tultiin puoliselle (lounaalle )päätettiin sillan alapuolella olevassa Kylän lammessa uittaa hikiset hevoset. Uinnin jälkeen Heimo nosti minut Kirkkaan selkään. Kirkas oli nuori, tummanrautia, oikein hyvätapainen ja luotettava ruuna. Nyt kuitenkin Kirkas hyppäsi täydelle laukalle ja mina ilman suitsia harjasta pidellen selässä. Kaikki hyvin kotiportille, mutta sitten äkkikäännös ja minä lensin alas. Heimo ja muut heinäväki tuli juoksun kanssa perässä, mutta ei minulle ollut käynyt kuinkaan.



Toinenkin vaaratilanne sattui vähän myöhemmin, heinä aikaa vielä silloinkin. Heinäväki oli jossakin joentakana Korpiniityssä. Me Heikin kanssa olimme kotona ja meidän piti viedä heinäväelle päiväkahvit. Kuljimme suoraan joen yli pitkospuita Vesimyllyn koskelta. Oli jonkinlainen kesätulva ja minä horjahdin portaalta alas koskeen. Heikki oli jo toisella puolen jokea. Menin virran mukana ehkä kymmenkunta metriä ja takerruin kosken alla olevaan pylväsmäiseen kiveen. Heikki hyppäsi perään ja hinasi minut siitä maihin. Märissä vaatteissa me sitten toimitettiin kahvit perille. Jälkipuheet eivät jääneet mieleen.

Kesällä oli Kyllösessä seurat.Sinne menimme yhdessä mummun kanssa. Paljon ei siitäkään jäänyt mieleen, vain matkat ja puhujan nimi: Aaltonen. Olen ottanut myöhemmin selvää, että oli tosiaan nuori pappi, Aaltonen, joka juuri ennen talvisotaa oli mennyt Amerikan suomalaisten papiksi ja jäi sinne.

Heikki, silloin 14-vuotias koulupoika oli kiltti ja mallikelpoinen nuorimies. Hän oli ahkera ja käsistään hyvin taitava. Jo kouluvuosinaan hän rakensi viulun Kusti-sedän viulua mallinaan pitäen. Kesällä hän oli maatalouskerhossa ja muistan, että kerhoneuvoja kävi hänen palstaansa tarkastamassa. Myös Impi-täti osallistui vihannesten viljelyyn ja kasvatti orvokin taimia. Myöhemmin jatkosodan aikana muistan vieneeni Impin kasvattamia taimia Saviselin koulun opettavalle, rouva Sutelalle.

Vaarilla oli tuvan päässä liki aarin laajuinen kessumaa, jossa kasvoi, jos oikein muistan, Havannaa ja Ammerforssia vajaan metrin korkuiseksi suurilehtisiksi kasveiksi. Kessumaan päälle rakennettiin telineet, joiden varaan voitiin yöhallojen uhatessa laittaa peitteet. Jos kaikki työ ja vaivannäkö olisi laskettu kohtuullisina tuntipalkkoinna siemenistä polttovalmiiksi tupakaksi, niin ei se ollut halpaa nautintoa silloinkaan. Piippu ja kessukukkaro olivat vaarin, niinkuin muidenkin vaarien tärkeitä ja tunnusomaisia välineitä.Niillä saattoi jopa pitää järjestystä tottelemattomille pojille.