Nuori Jaakko Autio
Jaakko Aution elämästä tiedämme vielä vähemmän kuin Helena Sofian elämästä. Jaakko syntyi Saviselän kylässä Aution talossa 17.12.1875 Jaako Juhonpoika Selkäinahon (myöh.) Luttisen ja Liisa Abrahamintyttären toiseksi vanhimpana poikana. Lapsia perheessä oli kaikkiaan viisi.
Jossakin vaiheessa, ilmeisesti ennen avioliiton solmimista, Jaakko kävi reissun Amerikassa. Ei hän lapsilleen Amerikan ajoista kertonut, ei edes sitä, missä töissä hän Amerikassa oli. Todennäköisesti siltä ajalta oli kuitenkin Kuoppalassa Amerikan arkku, jonka alaosassa säilytettiin sokeritoppia ja yläosassa kortteja ja valokuvia. Amerikan muistona on myös kuva Jaakosta, salskeasta nuoresta miehestä. Tämän kuvan lisäksihän Jaakosta on ainakin minun tiedossani vain yksi 30-luvun loppupuolella otettu perhekuva, jossa Jaakko istuu hattu päässä. Hilman ja Yrjön muistelun mukaan Jaakolla oli aina päässä talvella "karvareuhka" ja muulloin hattu.
Ilmeisesti Amerikan reissu onnistui Jaakolta taloudellisesti hyvin, sillä Saviselän kyläkirjassa kerrotaan, että Jaakon isä Jaako Luttinen myi 26 päivänä kesäkuuta 1903 Aution talon pojilleen Heikille ja Jaakolle tasan veljesten kesken. "Kauppahinta oli 7000 markkaa. Kaupassa siirtyi Hypoteekkiyhdistykselle ollut kiinnitetty velka määrältään 5000 markkaa. Isälle Jaako Autiolle jäi maalle elinkautinen pöydältä syötävä eläke ja mainitut lapset (Anna, Hilda, Josefiina ja Benjamin) ovat ostajien hoidettavat 15ta ikä vuoden vanhaksi" ( lähde Selekäset, kylä ja kylälisiä vuosisatojen saatossa, 1996).
Helena Sofia siis muutti Autioon mentyään Jaakon kanssa naimisiin 28.8.1904.
Saviselän kyläkirjan mukaan veljekset Heikki ja Jaakko pitivät Aution tilaa muutaman vuoden, kunnes vuonna 1906 Jaako ja hänen vaimonsa Heleena myivät osuutensa eli 1/6 manttaalia Aution tilasta Heikki ja Hilda Autiolle. Kauppahinta oli 4500 markkaa.
2 kommenttia:
9. marraskuuta 2008 klo 12.36 , kyllimarjaana kirjoitti...
Hyvää tekstiä , jatkoa odotan mielenkiinnolla .
18. joulukuuta 2008 klo 20.15 , kyllimarjaana kirjoitti...
Kylläpä näyttää hyvältä tuo kuva tässä ja elävöittää tekstiä .
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu