Vierailuja ja naapureita

Helena Sofia eli Kuoppalan Leena ei usein käynyt kylässä, koska hänellä oli iso perhe hoidettavana. Kuoppalassa kyllä oli usein vieraita. Kuoppalahan sijaitsi keskellä kylää tienvarressa ja oli pitkän aikaa myös postinjakelupaikka. Esimerkiksi lähellä sijaitsevan Välilän Lyyti-äiti käväisi usein. Hänellä olikin tapanaan pistäytyä usein jonnekin kylään saatuaan aamulla lehmät lypsetyiksi ja hoidetuiksi ja ruoan laitetuksi. Lyyti-emännällä oli aina "kujelma" mukanaan.

Helena Sofia kääräisi kyllä silloin tällöin esiliinansa sisälle tuliaisleivän ja lähti pistäytymään josssain lapsiperheessä. Myös ”lapsiruokia” hän vei kaikkiin naapuriperheisiin, joihin oli syntynyt vauva. Lapsiruokina hän vei yleensä nisuranssin, juuston ja leivän tai rieskan.

Kuoppalan Leena ei osannut ajaa pyörällä eikä sitä taitoa halunnut koskaan opetellakaan. Kävelymatkat hän hyödynsi kutomalla kujelmaa. Hilma muistaa, että äiti otti hänet – samoin kuin varmaan muutkin lapset - joskus mukaan seuraksi kauppareissulle Saviselkään. Ne olivat mieluisia matkoja, koska silloin sai rauhassa keskustella äidin kanssa. Siihenhän isossa perheessä harvoin oli tilaisuus.

Joskus Helena Sofia kävi yksin seuroissa tai kylässä. Illoista, jolloin Helena Sofia oli poissa kotoa, oli muodostunut Jaakolle ja lapsille perinteisiä herkutteluiltoja. Kehässä olevasta saavista haettiin puolukkahuupaa eli -survosta ja siihen sekoitettiin ruisjauhoja. Kaikki pistelivät omalla puulusikallan puolukkasurvosta samasta puu- tai kivikupista. Hyvältä maistui!

Kuoppalan lähimmät naapurit olivat Kankaalla asuva Honkalan perhe. He olivat tulleet Kankaalle vuokralaisiksi. Alunperin he olivat lähtöisin Haapavedeltä mutta tulivat Sydänmaankylään Vuolijoen Saaresmäen kautta. Honkalan väen kanssa oltiinkin usein tekemisissä. Kankaan Katri-mummulla ja Helena Sofialla oli hieno vastavuoroinen tapa tuoda leipomispäivänä naapuriin lämpimäisleipä.

Helena Sofian ja Kankaan mummun läheisistä väleistä kertoo sekin, että kun Kankaan tytär Sofia Honkala sai ”maailmalla” yksinäisen pojan ja palasi lapsen kanssa Sydänmaankylään, Kankaan mummu tuli kyselemään, eikö Sofia saisi tulla Kuoppalaan. Tähän Helena Sofia ja Jaakko antoivat luvan. Sofia teki talontöitä ja talon tyttäret Helmi ja Hilma hoitivat Vihtoria. Kuoppalassa oli silloin kaksi kätkyttä: Kuoppalan kätkyessä nukkui Impi ja Kankaalta tuodussa kätkyessä Vihtori. Sofia laittoi kesäsydämeksi karjakeittiöön eli kotaan nukkumapaikan itselleen ja Vihtorille. Kotahan oli navettarakennuksen lähellä oleva pieni rakennus, jossa oli puulattia ja hirsiseinät. Kodassa oli muuripata, johon johdettiin vesi ränniä pitkin kaivosta. Kotaan vietiin Sofialle ja Vihtorille pirtistä sänky.

Honkalan Paavo-ukki, jota sanottiin Sydänmaankylän tietäjäksi, oli saaut tietäjän oppinsa Hätämaan tietäjältä Hätämaassa renkinä ollessaan. Ukilla oli käytössään kamarinkömmänä, jossa hän harjoitti Hätämaalaiselta oppimiaan parantajan taitoja. Ukki tunsi kasvien parantavia ominaisuuksia. Hän keräsi yrttejä, suopursuja, kanervaa, näsiän marjaa, pajunparkkia. Hän käytti myös muurahaispesiä, paloviinaa ja tervaa sekä käärmeentalia. Hän nylki ja keitti käärmeitä. Näistä aineksista hän keitteli parantavia hauteita. Hilman muistelun mukaan Honkalan mummu näki unessa, ketkä olivat tulossa Ukin vastaanotolle. (Tiedot Sydämaankylän kyläkirjasta Sekkaanpanijoita ja hännänajajia, 1997).

Kuoppalastakin turvauduttiin kerran Honkalan Ukin hoitoon. Kuoppalan karjalato oli palanut, ja Helmi oli saanut jälkiä siivotessaan käteensä haavan, joka ei tahtonut millään parantua. Haava rupesi lopulta märkimään. Honkalan mummu kehotti useaan kertaan ja lopulta jo suorastaan loukkaantuneena näyttämään haavaa Honkalan ukille. Niin Helmi tekikin, ja kyllä haava loppujen lopuksi parani.

Kuoppalan Yrjö ja Honkalan ukin pojanpoika Arvo halusivat kerran myös kokeilla, saako tietäjä asioita selville. Yrjö ja Arvo kävivät Kankaalla naurisvarkaissa. He menivät sen jälkeen syömään saalistaan Kankaan perunakuoppaan. Niin siinä vain kävi, että Ukki kävi panemassa laudat kuopan oviaukkoon ja vielä kivet lautojen päälle. Siellä pojat istuivat nauriineen. Yrjö ei muista, miten he pääsivät kuopasta pois, joten kohtelu ei liene ollut kovin kovakourainen. Ilmeisesti Honkalan ukkia poikien tekonen huvitti.