Helena Sofian kirje

Vanhempani Helmi Maria ja Akseli Viitala vihittiin marraskuussa 1928. Perheen esikoinen syntyi seuraavan vuoden elokuussa. Poika-vauva oli ensimmäinen lastenlapsi Helena Sofialle ja Jaakolle. Ei siis ihme, että mummo halusi lähteä mahdollisimman pian tapaamaan tyttärensä perhettä ja ennenkaikkea tätä poika-vauvaa, joka myöhemmin syksyllä sai nimen Arvi Kalevo. Matkan järjestäminen onnistui hyvin, koska mummon sisaren poika Vilho Tammela omisti jo silloin auton ja ehkä hän aivan mielellään lähti tätiään kyytiin ja samalla tapaamaa serkkuaan. Matkalta palattuaan mummo kirjoitti tyttärelleen kirjeen, jossa hän kertoo paluumatkastaan ja monista kotiin liittyvistä asioista Kirjeestä kuvastuu myös ikävä ja huoli rakkaistaan, jotka hän haluaa jättää Jumalan haltuun. Äitini säilytti tämän kirjeen Raamattunsa välissä läpi elämänsä.

Kuoppalassa 29. syysk.1929

Parhaimmat terveiset täältä kotoa teille rakkaat, tervennä täällä ollaan ja sitä sydämestäni toivoisin teillekin jotka olette meistä erotettuna. Vielä minua vaan väsyttää etten jaksaisi mitään tehdä. Hilma meni Juholan Vannin kanssa kirkkoon ja lehmät on nyt ensipäivää navetassa, minä oon hoitanu niitä tyttöjen kanssa. Huomenna alkaa koulu, tytöt ja Eino aamulla lähtee. Niin me Vilhon kanssa viivyttiin Oulaisissa pari tuntia ennenkuin selvisivät lähtemään. Remeksellä vielä viivyttiin, oli jo 10 kello kun päästiin kotia, kaikki nukkuivat. Sitten tiistai aamuna lähtivät Ouluun voin vientiin joka talon isännät, kävi meidänkin isä, tiistaiaamuna lähtivät ja keskiviikko iltana tulivat takasi. Siellä oli saanu voikilolla kaksikymmentäyhdeksän ja puoli, torstaina sitte lähti myllylle Kärsämäkeen, että nyt on oltu aivan kylän päällä. Heikki Ruotsalainen on kuollu, tiistaina kuulu hautaavan. Mitenkäs poju on voinut, onko se ollut tervennä, mummulla on ollu ikävä pikku-pojua. Hilma tuli kirkosta, oli käynyt Myllykankaalla ja siellä kuullu, että Aution Matti ja Alma on vihitty jo viimme pyhänä, eikä meidän ole kuultu että on kuulutettukaan, oishan sitä vaatinu antaa jotakin veroja, vaan niinkai se on nyt jääny. Heikillä oli onnettomuus lähellä torstaina, olivat paimenessa jyrynneet lehmien kanssa niin Mansikin sarvi oli pukannu poskeen,että tuli iso haava ja verta kovasti vaan olipa onni onnettomuuudessa ettei käyny silmään. Nyt joutuu jo ilta, toivotan hyvää yötä. Jumala olkoon aina kanssanne. "Kun voimani uupuvat, käsilläs kannat, syntini armosta anteeksi annat" Jääkää hyvästi, voikaa parhaiten toivoo aina rakastava Äitinne.

Tervepä sisko, piirrämpä minäkin terveiseni tähän äidin kirjeen loppuun, on jo myöhä kello on 12, tulin kylältä harjoiteltiin kappaletta joka aijotaan Selissä iltamissa näyttää. Käytiin Vannin kanssa kirkossa tänä päivänä. Myllykankaan Lempi käski sanoa terveisiä. Hyvää yötä vaan, älä pahastu kun tätä on näin kovin vähän, kirjoitan joskus oikein pitkästi.